Ystävänpäivänä: ystävyydestä itsensä kanssa

Jokaisella meistä on sosiaalisen elämän vilkkauden tasosta riippumatta, tai ainakin voisi ja pitäisi olla yksi huippuystävä: Minä Itte. Vietti ystävänpäivää yksin, kaksin tai isommalla porukalla, tai vaikka sitä ei kiireeltä ehtisi viettää mitenkään, Minä Itte on vain ajatuksen päässä milloin vain. 


Ystävyyden rakentaminen itsensä kanssa on tärkeää ensinnäkin siksi että Minä Itte on maailman ainoa tyyppi jonka kanssa on sataprosenttisen varmasti jumissa lopun ikäänsä. Se asia ei muutu vaikka häntä inhoaisi miten, joten eikö olekin viisaampaa yrittää tehdä olo mahdollisimman mukavaksi? Minä Itte kulkee mukana kaikkien vastoinkäymisten läpi ja ymmärtää nekin huonot vitsit jotka eivät naurata ketään toista. Hän ottaa tarpeen tullen vastaan valtavan kasan sättiä, mutta karkuun hän ei lähde vaikka miten masentaisi, vaan on aina valmis yrittämään uudestaan heti kun itseinhon puuska vähän hellittää. Lisäksi häntä on yllättävän helppo ilahduttaa, ja hän vastaa ystävyyden osoituksiin voimalla vähän paremmin. Mikä parasta, hän on maailman ainoa ihminen jonka todella voi järkevästi odottaa kehittyvän parempaan suuntaan jos häntä yrittää sitkeästi muuttaa. Lisäksi ystävyyttä itsensä kanssa voi vaalia milloin tahansa. Lämmin ajatus on nopeampi kuin ruuhkabussissa näpytelty viesti. Aina se menee perille, aina se huomataan, aina se ilahduttaa.

Ja ollaanpa rehellisiä: vaikka vaatimattomuus on kulttuurissamme hyve ja vaikka olisimme miten täynnä vikoja, mokia ja huonoja puolia, tarvitsee pysähtyä vain hetkeksi miettimään löytääkseen myös hyviä puolia. Kun ne saavat välillä huomiota, kannustusta ja itsearvostusta osakseen, ne kasvavat ja rakentavat vahvaa itsetuntoa. Sellaista joka voi hyväksyä myös ne itsessä olevat ongelmakohdat ja voi rauhallisin, luottavaisin mielin tehdä töitä niiden korjaamiseksi. Sellaista jota häijyinkään ulkopuolelta tuleva kritiikki ei pysty murskaamaan koska mielen pohjalle on rakentunut luottamus siitä ettei karmeinkaan moka ole koko totuus Minusta. Ystävänpäivän ilta on hyvä vaan ei ainoa aika jona kannattaa iloita hetki niistä hyvistä puolista joita Minussa Ittessäni on. Muut voivat nähdä minussa sellaista hyvää mitä itse en näe, mutta samalla tavalla minussa voi olla myös paljon sellaista hyvää mikä ei aina arjessa ulospäin loista. Kuka sen hyvän huomioi, jos en Minä Itte?

Mutta eikö näin ajatteleminen ole kauhean omahyväistä ja itserakasta, pöyhkeää suorastaan? Ei, sillä terve ystävyys itsensä kanssa ei ole muilta pois. Aito rakkaus ei jakamisesta vähene, pikemmin asia on päinvastoin.Pitääkseen itsestään ei tarvitse verrata itseään keneenkään toiseen ja miettiä kumpi on parempi. Sitä paitsi, eivätkö omahyväisyys ja pöyhkeys olekin usein asenteita joilla peitellään epävarmuutta ja heikkoa omanarvontuntoa? Koska ystävät ovat toisilleen sekä rehellisiä että kilttejä, ystävyys itsensä kanssa on pikemminkin suoja montaa pahetta vastaan. 

Tiedätkö, mitä sinulle kuuluu? Koska viimeksi ilahdutit itseäsi? Millainen elämänkumppani Minä Itte sinulle on?

posted under , | 2 Comments

Mitvit-hetki vaalikoneen ääressä

Kuten tiedätte, blogi etenee vähän kevyemmällä vaihteella koska minulle on juuri nyt hyvin epäterveellistä stressata tai rasittaa itseäni maailman suurilla murheilla. Yleisesti ottaen olen pärjännyt tämän haasteen kanssa aika hyvin (etenkin maailmantilanne huomioon ottaen). Ketutuskohtauksen uhatessa olen tunnollisesti ajatellut tovin viisaita ajatuksia itsensä huolehtimisen tärkeydestä ja viisaudesta etenkin tällä henkilökohtaisten ongelmien tasolla. Tänään vastaani kuitenkin tuli aivan ylivoimainen kiusaus, aihe josta vain en voi olla postaamatta.

Kuntavaalit lähestyvät, ja minäkin olen taas listantäytteenä (jos on puolueosaston ja koko Uudenmaan piirin varapuheenjohtaja, on parasta näyttää esimerkkiä riippumatta todellisesta suorituskyvystä). Olen päättänyt että noin yleisesti ottaen en montaa tikkua näiden vaalien takia ristiin pistä, mutta vaalikoneet kuitenkin täytän huolellisesti. Tässä puuhassa vastaan tuli kaksikin kertaa seuraava kysymys, vähän vaihtelevin sanamuodoin esitettynä: Tuleeko kunnan tarjota välttämättömimmät peruspalvelut myös laittomasti kunnassa oleskeleville ulkomaalaisille?

Mitä. Aktuaalista. Vittua?

Kysytäänkö vaalikoneessa vuonna 2017 ihan tosissaan, kuuluvatko ihmisoikeudet (juuri ne joiden kunnioittamiseen Suomi on sitoutunut sekä kansainvälisesti että perustuslain tasolla) alkaen oikeudesta elämään todella ihan kaikille vastaantullijoille? Olisiko jotenkin oikein tai ainakin eettisesti ymmärrettävää jättää jotkut heitteille maassaoloperusteen nojalla? Voiko kunta kieltää, tai voisiko jotenkin ajatella että sillä olisi peräti moraalinen velvollisuus kieltää välttämätön sairaanhoito, yösija talvipakkasella tai edes ravinto ihmisolennoilta jotka eivät täytä tiettyjä kriteereitä? Saammeko luopua inhimillisyydestä sillä perusteella että valtio (jonka maahanmuuttopolitiikan eettisestä tasosta minulla olisi muutenkin jokunen valittu sana sanottavana) ei ole onnistunut käännyttämään ihmisiä maasta? Saanko minä syyllistyä tekoon jota on tavattu kutsua rikoslaissa heitteillejätöksi sillä perusteella ettei valtio ole suoriutunut velvollisuuksistaan? Ei kai siitä nyt mitään pahaa seuraa jos täällä hylätään yleisen ihmisarvon idea ja sen mukana inhimillisyys sillä perusteella että säästämme siten muutaman euron (joita tarvitaankin kipeästi esimerkiksi asehankintoihin ja Nalle Wahlroosin maataloustukiin)? Jep, juuri sitä siinä taidettiin kysyä.

Mitä. Aktuaalista. Vittua?

En yhtään epäile etteikö meiltä löydy näinä päivinä paljonkin kansalaisia joiden mielestä raatojen palauttaminen katukuvaan on erinomainen idea eivätkä vääränväriset, vääräuskoiset tai väärinajattelijat ole alunpitäenkään olleet varsinaisesti ihmisiä, eli moraalisesti merkityksellisiä olioita. Maahanmuuttotrollien puheissa he ovat olleet jo kauan lähinnä toinen toistaan villimpien väkivaltafantasioiden kohteita. Se minua tässä eniten kammottaa, että vaalikoneiden tekijät joiden voisi kuvitella tuntevan edes länsimaisen sivistyksen alkeet, saavat päähänsä kysyä asiaa wannabe-kuntapäättäjiltä. Mistä lähtien ihmisten oikeus elämään on ollut mielipidekysymys johon voi olla olemassa monia ihan kelvollisia vastauksia? Mistä lähtien kuntapoliitikoilla on ollut moraalinen -tai edes laillinen- oikeus siunata ihmisten hengenvaaraan asettaminen olosuhteissa jotka ovat seurausta kansainvälisen politiikan vaikeuksista? Mistä lähtien meillä on ollut muita harkinnan ja keskustelun arvoisia vaihtoehtoja kuin tehdä voitavamme inhimillisyyden eteen, ymmärtäen että se on ainoa tapa ylläpitää omaa inhimillistä arvokkuuttamme? 

Oikea vastaus: ei niin sitten mistään lähtien, ja tämän asian kyseenalaistaminen julkisessa keskustelussa on vahva vihje siitä että puheeni keskiaikapäivistä ovat edustaneet reipasta unelmahöttöä. Tätä menoa ei kestä pitkään ennen kuin herra Hammurabikin alkaa jälleen näyttää jälleen suurelta moraalisen edistyksen airueelta -jollainen hän toki olikin. Omana aikanaan, muinaisessa Babyloniassa. Täällä vuonna 2017 asian pitäisi kuitenkin olla sillä lailla että kansalaisten tehtävä on jättää kansainvälisten poliittisten kiemuroiden selvittely valtiotasolla ja huolehtia inhimillisyyden ja muiden länsimaisten perusarvojen säilymisestä omassa vaikutuspiirissään. Ratakiskosta väännettynä: jos näen jonkun homo sapiens-lajin edustajan kärsivän hätää ja hänen auttamisensa on millään tavalla, vaikka sitten vaivalla ja kalliilla hinnalla, mahdollisuuksien rajoissa, apua on annettava. Eikä edes pääasiassa siksi että "maahantunkeutujallakin" on oikeus elää, eikä siksi että se on ylevää, vaan siksi että säilyttäisimme itsessämme sen mikä ihmisyydessä on hyvää ja säilyttämisen arvoista. Jos vaarannamme toisen ihmisen elämän ja terveyden puuttuvien tai vääränlaisten papereiden varjolla, hän saattaa jopa kuolla, mutta itsellemme käy sitäkin huonommin: joudumme elämään itsemme, oman hirviömäisyytemme ja kaiken siitä seuraavan pahan kanssa mahdollisesti hyvinkin pitkään. Yleisen ja yhtäläisen ihmisarvon kääntöpuolella ei ole suomalaisten etu vaan päinvastoin sen tuho mikä sivistysvaltiossa ja sitä ylläpitävässä kansassa on arvokasta.

Saikkupäikky: ajanhallinnasta, saikkuversio

Jos saikulla olen jotakin oppinut niin sen ettei kiireiseen elämään välttämättä vaadita pitkää tehtävälistaa. Jotakuinkin samaan lopputulokseen päästään vähentämällä vuorokaudesta tunteja. Ripaus kiireiseen elämään kuuluvaa lievän kaoottisuuden ja orastavan riittämättömyyden tunnetta saadaan mukaan kun nipistellään tunteja hieman epätasaisesti ja sattumanvaraisesti. Esimerkiksi, kuluneella viikolla minulla oli kolme Tärkeää Menoa joista kaksi sijoittui peräkkäisille päiville. Paljon muuta ei siis viikkoon mahtunutkaan. Jälkimmäinen peräkkäisistä menoista oli ihan pienenpieni, mutta kun palautumisajasta oli siis nipistetty, sekin oli liikaa. Maksu perittiin joutuisasti pitkien ja lukuisten ekstrapäikkärien muodossa. 


Koska houkuttelevia menoja (jotka kaikki siis ovat pieniä tehtäviä) riittäisi aina, olen joutunut kehittämään ajanhallintataitojani ja opetellut sanomaan reippaasti EI kaikille (okei, melkein kaikille) menoille jotka eivät selviydy viikon top kakkoseen. Ajanhallinnasta onkin puhuttu paljon terapiassa, ja syystä. Huolellisesti aikataulutettuna kolme pientä menoa mahtuu viikko-ohjelmaani juuri ja juuri, mutta elämän yllätyksellisyys huomioon ottaen on aina parempi jos menoja on vain kaksi. Silloin jokin normaaliarkeen mahtuva yllätyksellinen tilanne ei ehkä kohdalle osuessa sekoita koko pakkaa. 
Nämäkin menot täytyy tietysti suunnitella huolella jotta välttyisin liioilta aistiärsykkeiltä ja ihmisiltä. Niiden on myös pysyttävä tarpeeksi lyhyinä. Hyvää onneakin tarvitaan hieman jotta retkestä ulkomaailmaan suoriutuu kunnialla. Eikä selvästikään ole keksitty niin pientä itsenäistä pistäytymistä Ulkomaailmaan etteikö sen jälkeen pitäisi aikatauluttaa vähintään pari päivää palautumisaikaa. Onneksi kauppareissuja ja Puolisotreffejä ei lasketa, paitsi huonolla tuurilla. Ilman kunnollista ihmiskilpeä elämä olisikin vallan mahdotonta.

Välillä ajanhallinnassa on sattunut onnistumisiakin. Silloin virtaa riittää vaikka ylimääräiseen siivoamiseen, lenkillä käymiseen tai vuoden saippuoiden valmistamiseen (vain 4 kuukautta myöhässä, mutta kuitenkin). Näille rästi- ja bonustehtäville on tietysti mielessäni oma listansa, josta nappaan päällimmäisen puuhan aina tilaisuuden tullen. Aikaansaavuuden tunne on huikea.

Sellaista kuuluu saikulle: jonottajan aika kuluu hiljalleen ja ilman dramaattisia käänteitä. Rajoihin ja rajoitteisiin ei kannata päätään hakata (vaikka tietysti niin välillä teen, ihan koemielessä ja jottei haitallista välttelykäyttäytymistä pääse kehittymään). Parhaiten menee, kun keksii keinoja ujuttaa mahdollisimman paljon normaalia elämää niiden sisälle. 

Siitä olen kuitenkin tyytyväinen että ensi viikon osalta kalenteri on vaihteeksi tyhjänpuoleinen. Ehkä voin toivoa Maailmankaikkeudelta synttärilahjaksi oikein hyvää ja aikaansaavaa viikkoa?

posted under | 0 Comments

Pari hyvää linkkiä

Tänään on taas sellainen päikkärikeskeinen päivä. Onneksi minä voin huilia tarvittaessa, sillä yleisesti ottaen ahdistavan uutisvirran seassa on myös helmiä. Tässä niistä kaksi.

Ensimmäiseksi tukevampaa asiaa: Jenni Frilander on koonnut yhteen kirjoitukseen klassiset "miks just mun pitäis"-väninät ympäristökeskustelusta ja selittää ratakiskosta miksi juuri suomalaisten ekoteot ovat tärkeitä.

Courtney Carver puolestaan on koonnut Be More With Less-blogiinsa hyviä ajatuksia siitä miten säilyttää tasapaino itsestä huolehtimisen sekä tiedostavuuden ja järkevän aktiivisuuden välillä maailmassa joka näyttää menevän päivä päivältä hullumpaan suuntaan. 


posted under , | 1 Comments

Pihabongauksen tulokset 2017

Pihabongaus 2017 käynnistyi meillä vesisateessa. Vaikka sää oli harmaa ja ikävä, havaintoja kertyi yllättävän kivasti. Otos on taas aika hyvä kuva lintulaudan talvesta. Puluja ei ole jostain syystä tänä talvena näkynyt liikaa. Toisaalta ei harmita yhtään, toisaalta ihan pikkuisen sillä varpushaukka ei tänne jyvä- ja talitarjoilun perässä tule. Puuttumaan jäivät myös kaikki tikat, sekä harvinaisuudet että vakiovieraamme käpytikka. Satunnaisten lintujen edustamisen tehtävä lankesi pienelle kuusitiaiselle. Sitä ei ollakaan spotattu montaa kertaa meidän pihallamme, ja tälle talvelle havainto oli ensimmäinen. Erittäin hyvä ajoitus kuusitiaiselta siis!

Havaintosaldomme kokonaisuudessaan oli

pikkuvarpunen 11 kpl
talitiainen 6
sinitiainen 5
varis 2
naakka 7
mustarastas 1
harakka 2
keltasirkku 2
kesykyyhky 1 (!)
viherpeippo 2
kuusitiainen 1

yhteensä 11 lajia ja 40 yksilöä

Ihan hyvä tulos joka kuvastaa ihan hyvää lintulautatalvea. 

Jos ette ole vielä osallistuneet Pihabongaukseen, niin vielä on päivää jäljellä.

posted under | 1 Comments

Pihabongaus tänä viikonloppuna!

Nyt on kyllä muistutus pihabongauksesta niin viime tingassa kun voi. Vaikka meillä päin on niin harmaa ja vesisateinen päivä että päätimme suosiolla laskea Pientilan pikkuvarpuset ja valkoselkätikat vasta huomenna.

Laskekaa tekin, keitä näkyy lintulaudalla, kotipihalla tai lähipuistossa tunnin aikana! Tiede ja lintujensuojelu kiittävät, ja arvontapalkintojakin on taas luvassa. Kilpailuhan tämä ei ole, joten  nolla talitiaista on havaintona ihan yhtä arvokas kuin koko parvi nokkavarpusia. 

Lintuja, kakkuja, Koksun kuulumisia, eli talven tärkeät kuvat/ Winter's important photos: birds, cakes, Koksus

Muistilappu itselle: blogin kuvasaldoa on hyvä kammata sohvalla istuen. Ei sitten tarvitse tippua pyllylleen. Tämä kaveri näytti vähän käpytikalta, mutta tietokoneen ruudulta kuvia katsellessani tulin siihen tulokseen että ei juminkeko, nyt taisi mennä tämän lintulaudan harvinaisuuslista uusiksi. Kuvassa taitaa nimittäin olla herra valkoselkätikka! Viirut, tsek, vaaleanpunertava alaperä,tsek. Muut kuvat olivat huonompia kuin tämä, mutta niistä lintu näkyi vielä eri suunnista.

First, note to self: it's good to sort through contents of the camera while sitting. Then one doesn't have to hurt her butt dropping. We had thought that this woodpecker was our usual guest, the Great Spotted Woodpecker (Dendrocopos Major). Turns out, it is not. Behold, endangered White-backed Woodpecker  (Dendrocopos leucotos). Wintery birdwatching doesn't get much better than this. Other photos weren't as good quality as this one, but they showed the bird from other angles.


 photo DSCN0851_zpsw0zq6frb.jpg

Vertailun vuoksi: käpytikka, sekä herra että rouva vierailevat säännöllisesti talitangolla.

For comparison: our regular guest, Great Spotted Woodpecker. Both Mr. and Mrs. are regular guests.

 photo DSCN0951_zpsctvkxtmr.jpg


Pieni ihme pakkasjakson aikaan: liuta pikkuvarpusia nätisti rivissä varastorakennuksen seinällä. Tilanteen täytyy olla epätoivoinen kun sopu on tätä tasoa.

A small wonder during cold period: several of our European tree sparrows (Passer montanus) sitting amicably in a neat line. No fighting, very little screaming. They must be desperate.

 photo DSCN1145_zpsusuyipa6.jpg

Pikkuiset urpiaiset eivät ole säännöllisiä vieraita, joten kun sellainen näyttäytyy, se tietysti dokumentoidaan.

Tiny Common redpolls (Carduelis flammea) are not regular guests, so when we see one, we'll document the sighting promptly.

 photo DSCN1156_zps6nytgst7.jpg

Juhlakausikin oli, on siis ollut tilaisuus jatkaa kakkuharrastusta. Pidimme Islannin-matkaseurueen kanssa muisteluiltamat. Meidän perheen tehtäväksi tuli valmistaa autenttinen tulivuorikakku. Autenttisten tulivuorten tapaan kakusta tehtiin huolellisesti muhkurainen ja tuhkanvärinen. Kakkuprojekteissa perinteisesti tiskaus- ja siivousassistenttina toiminut Puoliso sai ylennyksen ja osallistui sekä tulivuoren suunnitteluun että toteutukseen eri vaiheissa. Tässä viimeistellään vuorta peittävää tuhkakerrosta.

Party season meant an opportunity to continue our cake baking hobby. Yes, our hobby, as DH has been promoted from dishwasher/cleaning assistant to assistant baker. Iceland-themed evening required an authentic volano cake. It was made authentically bumpy and covered in various shades of ash and tephra. Here newly promoted assistant baker is adding finishing touches to ash layer.

 photo DSCN1000_zpsrrd5bawu.jpg


Muhkurainen pinta on huolella suunniteltu, ja kuorrutteen alle kätkeytyy erilaisista karkeista tehtyjä muhkuroita sekä hiukan makeita vulkaanisia pommeja. Huomatkaa myös rinteillä seikkaileva pieni islanninlammaslauma!

Bumpy surface required careful planning, and sugarpaste covers different shapes of candy. There are also some sweet volcanic bombs and a small flock of Iceland sheep.

 photo DSCN1030_zpsxfw6mzg1.jpg

Sisäänsä tulivuori kätki suklaakakkua, vaniljatäytettä ja persikoita...sekä tietysti magmasäiliön joka oli tässä tapauksessa vuorattu sokerikreemillä ja täytetty karkeilla. Tästä kakusta oli paljon iloa kaikille, ehkä eniten kuitenkin tekijöille.

The cake contained chocolate cake, vanilla creme and peaches...and a magma chamber which was this time lined with sugar creme and filled with candy. Needless to say, this cake made everyone happy, but I think bakers enjoyed it most.

 photo DSCN1038_zpsjqkutoho.jpg

Uudenvuodenkekkereihinkin tarvittiin kakku. Punatulkkujen joulukakku näytti nätiltä ja oli (varsinkin tulivuorikakun jälkeen) helppo kuin mikä. Vanilja-puolukkainen maku oli ihan jees mutta ei tehnyt suurta vaikutusta. Alamme olla niin nirsoja... Taustalla näkyy toinen hittileivonnainen, sitruunalevy.

For New Years' Eve another cake was needed. This recipe looked pretty and was (especially after the volcano cake) easy. Vanilla-lingonberry taste was a bit ho-hum. We're getting very picky in here! 

 photo DSCN1105_zpsuwub9uyy.jpg


Mutta mitä kuuluu Koksulle? Ihan hyvää. Puolisolla oli useamman päivän työmatka, ja sellaisiin Koksu reagoi usein jänishulluudella (mikä on vähän rasittavaa). Tällä kertaa keksimme hämätä pupua esittelemällä sille uuden kaverin, ja sehän tepsi. Dinosaurus ja kani ystävystyivät heti: dinon alle voi työntää pään jos kaipaa hellyyttä, ja se vastaanottaa myös pupunsuukkoja.
"Pitää olla avarakatseinen.", Koksu kommentoi. "Ystävän kanssa tulee erimielisyyksiäkin paljon vähemmän jos ystävä ei ole ihan elävä." Jäniseläimen logiikkaa, aina pätevää.

But how is little Koksu doing? Quite well. DH had a several days' long work trip, and Koksu's reaction to such things is often rabbit craziness (which is a bit tedious...) This time we had the brilliant idea to distract the rabbit by introducing him a new friend. It worked splendidly. Plush dinosaur and rabbit befriended right away. If rabbit wants cuddling, he can put his head under the dinosaur, and the dinosaur also gladly accepts bunny kisses. "One should be open-minded when making new friends", Koksu commented. "It's super easy to get along with a friend who isn't quite alive." Harebrained logic, always right in its own way.

 photo DSCN1059_zpsolv2uoqc.jpg

Joululahjaksi Koksu sai kuitenkin vähän tavallisemman kaninvirikkeen. Uutta kanikonttoriksi sopivaa banaaninlehtikoria ei ole vieläkään löytynyt...

For Christmas Koksu received more ordinary entertainment. We still haven't managed to find a new banana leaf basket he could turn into a new office...

 photo DSCN1072_zpsyem3wr2p.jpg

Kysy Mitä Vain, osa 7: Lapsista, perheistä ja koko maailmasta

Kysy mitä vain-karnevaaleissa on käsitelty tähän mennessä jo vaikka mitä. Jäljellä on enää yksi setti kysymyksiä.

Aamun uutisia varovasti vilkuillessa minulle tuli harvinaisen terve olo. Päässäni on jotakin vialla, mutta sentään en osallistu tähän eksponentiaalista vauhtia kiihtyvään rimanalituskisaan ja Suurin Sekopää-tittelin metsästykseen josta näyttää tulleen globaali muoti-ilmiö. Haravoidessani tähän viimeiseen Kysy Mitä Vain-postaukseen jääneitä kysymyksiä piristyin entisestään. Viimeiseksi jäivät tällä kertaa lapsipoliittiset kysymykset jotka ovat vähän vaikeita ihmiselle jonka omassa elämässä lapsia ei ole juurikaan näkynyt sen jälkeen kun itse aikuistuin. Olen kuitenkin otettu siitä että olette halunneet näistäkin asioista kysyä ja vastaan taas parhaani mukaan! Juuri tänä vuonna karnevaali on hyvä päättää perheen, lasten ja lasten tulevaisuuden miettimiseen. 

Schrödingerin kissa kysyi:

Kuka hyötyy siitä, että ehkäisyyn ja aborttiin jyrkän kielteisesti suhtautuvissa maissa syntyy surkeisiin oloihin paljon lapsia, joiden vanhemmilla ei ole keinoja huolehtia heistä? Kun puhutaan elämän kunnioittamisesta, pitäisikö tuottaa mahdollisimman monta elämää vai mahdollisimman laadukasta elämää?

Liikakansoituksesta ja kurjuudesta ei hyödy kukaan. Näitä ongelmia ei tosin tarvitse mielestäni lähteä etsimään edes takapajuisilta kaukomailta vaan kotimaisiakin esimerkkejä järkevän perhesuunnittelun vastaisista asenteista löytyy kyllä. Ilmiö on tietysti mittakaavaltaan pienempi, mutta toisaalta köyhänkin suomalaisen kulutustaso vastaa useamman intialaisen tai afrikkalaisen kulutustasoa joten ero ongelman vakavuudessa on pienempi kuin miltä ehkä äkkiseltään näyttää. 

Valta kuitenkin asuu rakenteissa ja hierarkioissa, ja yhteiskunnallisen tai uskonnollisen järjestelmän muutos tarkoittaa usein myös muutoksia vallanpitäjissä jotka ovat nousseet valtaan vakiintuneessa järjestelmässä. Vaikka kurjuus ei ole yhdenkään yhteisön edun mukaista, sitä tuottavan järjestemän olemassaolon puolustaminen voi hyvinkin olla valtaapitävien yksilöiden henkilökohtaisten lyhytnäköisten etujen mukaista. Se on enemmän kuin riittävästi pienisieluiselle ihmiselle joka rakastaa henkilökohtaista valtaa ja menestystä yli kaiken.

Kun puhutaan elämän kunnioittamisesta, valitsen laadukkaan elämän. Siihen sisältyy myös ympäristönäkökulma. Mielestäni ihmislajilla ei ole moraalista oikeutta lisääntyä yli ympäristön kantokyvyn. Hallitsematon väestönkasvu on monien planeettaamme uhkaavien kriisien taustalla, ja tilannetta vain hankaloittaa se että jopa ympäristöväki näyttää usein haluavan puuttua siihen kaikilla paitsi suorilla tavoilla huolimatta siitä että meillä on useita inhimillisiä keinoja puuttua. Ei tarvitse alkaa natsiksi eikä totalitaristiksi. Ehkäisyvalistus, lapsivapaan elämän kulttuurisen hyväksyttävyyden lisääminen, tehokkaiden ehkäisykeinojen saattaminen kaikkien halukkaiden ulottuville sekä avoin (vaikka yksilöitä syyllistämätön) puhe lasten hankkimisen ympäristövaikutuksista ovat näitä keinoja. Etenkin takapajuisissa maista joihin kysymys viittasi, listaan voi lisätä vielä naisten koulutuksen ja sukupuolten tasa-arvon edistämisen.

Lopuksi pitää tietysti sanoa, että lisääntymisestä ei saa tehdä hyväosaisten yksinoikeutta eikä sitä saa kieltää yhdeltäkään kansanosalta (kieltämiseksi lasketaan myös "vääränlaisten" lisääntyjien paheksuminen). Vaikka yleisellä tasolla ongelmien periytyvyydestä voidaan puhua, konkreettiset yksittäiset lapset eivät ole vanhempiensa eivätkä heidän kohtaloidensa pikku kopioita. Niin sanotuista hyvistä perheistä (mikä jostain syystä viittaa usein lähinnä perheen elintasoon) voi tulla mätämunia, eikä kurjaan kasvuympäristöön syntyminen pilaa peruuttamattomasti kenenkään elämää. Se että lapsia syntyy kurjuuteen on siis vakava yhteiskunnallinen ongelma, mutta yhdestäkään syntyneestä lapsesta ei ole oikein sanoa ettei hänen olisi pitänyt syntyä.


Onko syytä huolestua suomalaisten koululaisten oppimistulosten heikentymisestä? Mitä sille pitäisi tehdä? Tarvitaanko lisää (itse)kuria vai pelillistämistä ja avoimia oppimisympäristöjä?

Ilman muuta on syytä huolestua. En kuitenkaan usko että vika on paikallistettavissa koulumaailmaan ja pedagogisiin valintoihin vaan asiaan vaikuttaa koko lasten kasvuympäristö ja viime kädessä koko yhteiskunta. Tällöin myöskään ongelman ratkaisemisesta ei pidä vastuuttaa pelkästään opetussektoria.

Näin sivustakatsojana minusta näyttää siltä että tämän päivän lapsilta saattaa puuttua rauhaa, turvallisuutta ja todellisuuskontakteja. Oppimisen ilon -joka on paras motivaattori- löytäminen vaatii annoksen rauhaa: tilaa ja aikaa ihmetellä, kysellä, kokeilla ja harjoitella, muuntaa faktoidit ymmärrykseksi. Oppiminen on määritelmällisesti kokeilua ja syvällisiäkin muutoksia ajattelussa ja ymmärryksessä, joten jatkuvien ympäristön muutosten, hallitsemattoman informaatio- ja ärsykemassan ja tunnepitoisen viestinnän maailmassa näyttäisi olevan uhattuna se turvallinen ja rauhallinen henkinen tila missä tämä sisäinen muutos voi tapahtua. Turvallisuuden tunne on tärkeä siksikin, että oppiminen merkitsee aina uudelle altistumista, mukavuusalueen laajentamista välillä suurellakn vaivalla, sanalla sanoen vierauden ja uutuuden kanssa toimeen tulemista. Todellisuuskontakteilla tarkoitan, että somemaailma, viihde ja markkinointi luovat todellisuudesta nuorille mielikuvia jotka eivät kuitenkaan edusta toimivia malleja siitä miten elämää reaalimaailmassa eletään, miten asiat, työ ja ihmissuhteet oikeasti enemmistölle toimivat. Lapsen kosketuspinta reaalimaailmaan ei ole digipomppujen muassa kasvanut vaan pikemminkin sen rinnalle on tullut vaihtoehtotodellisuus joka on omalla tavallaan koukuttava mutta vähän huonosti yhteensopiva sen arjen kanssa mitä enemmistö reaalimaailman aikuisista elää. Silloin on vaikea orientoitua tai asettaa tavoitteita oppimiselle ja  elämälle reaalimaailmassa. Tärkeä motiivi oppimiselle on myös hyödyllisyys, ymmärrys siitä mihin taitoa -oli se sitten taito ajatella metafysiikan pulmia tai laskea prosenttilaskuja- voi käyttää, millä tavalla sen hallitseminen parantaa elämää ja mitä mahdollisuuksia se avaa. Kasvattajien suuri haaste on selittää oppijalle ymmärrettävällä tavalla, mitä hyötyä oppimisesta on elämän mittakaavassa. "Sinun pitää saada tästä hyvä numero että pärjäät sitten lukiossa" on tosi surkea motivaattori.

Loistoluoto kysyi:

Mitä ajattelet kotihoidon tuen muutosehdotuksista? Lisääkö se, että osa rahasta korvamerkitään isälle, sukupuolten välistä tasa-arvoa? Miksi

Kuten varmaan tiedät, Vasemmistoliitto (jonka aktiivi olen), on ajanut näitä kotihoidon tuen muutoksia. Itse olen, asiasta käytyä keskustelua hyvin pinnallisesti seurattuani, sitä mieltä että tämä ei ehkä nyt kuitenkaan ole hyvä idea. 

Minusta perheet itse ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita ja siten perheiden valinnanvapauden rajoittaminen on aina huono juttu. Perheet ovat niin erilaisia.
On varmasti totta että tällä hetkellä perhevapaiden käyttöön liittyy epätasa-arvoa. En kuitenkaan näe, että perheiden vapaus päättää vapaiden jaosta on näiden ongelmien ytimessä vaan että perhevapaiden epätasainen jakautuminen käytännössä on pikemminkin oire työelämän ongelmista. 
Epätasa-arvon juuret ovat työelämän epätasa-arvoisissa käytännöissä. Mielestäni meidän pitäisi puuttua suoraan niihin käytäntöihin jotka aiheuttavat sen että miesten on kannattavampaa ja helpompaa käydä vauva-aikana töissä kuin naisten. Näitä käytäntöjä on monia ja ne vaihtelevat (nuorten) naisten syrjinnän kulttuurista ja työelämän nuoriin isiin kohdistuvista paineista nais- ja miesvaltaisten alojen välisiin palkkaeroihin. 
Perheiden valinnanvapauden rajoittaminen puuttuu vain epäsuorasti näihin rakenteellisiin ja kulttuurisiin epäkohtiin. Sen sijaan se vähentää perheiden oikeutta päättää omasta elämästään ja sopeuttaa sitä niihin (sinänsä epätasa-arvoisiin) realiteetteihin joiden keskellä vanhempien on koitettava elää. Mielestäni olisi parempi, jos kaikki paukut suunnattaisiin suoriin yrityksiin tehdä työelämästä nykyistä reilumpaa, tasa-arvoisempaa ja inhimillisempää. Perheiden valinnanvapauteen puuttuminen on retki sivuraiteelle, ei oikotie työelämän ongelmiin puuttumiseen. Esimerkiksi äitiydestä yrittäjille aiheutuvien kulujen ja riskien lievittäminen ja nais- ja miesvaltaisten alojen tasa-arvoistaminen vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten osalta olisi mielestäni paljon tärkeämpi ja vaikuttavampi projekti.

Vielä kerran, kiitokset kaikille osallistuneille.

Seuraavaksi, Jotain Ihan Muuta.

Kysy Mitä Vain Osa 6: Arvauksia ja kumoamisia

Jahas. Bloggaaja on taas nukkunut. Ja tehnyt kotitöitä, ja vähän kirjoitustöitä (kun tultiin oikein kotoa houkuttelemaan...), ja ihmetellyt vanhan omakotitalon oikkuja. Ja kytännyt islantilaisia tulivuoria, tietysti. On muuten vähän vaikea pitää elämä edes jonkinlaisessa järjestyksessä kun valveillaolotunteja on leikattu lähes puolet, ja vireystasoa vielä enemmän. Sitä varten tässä kuitenkin saikutetaan, ja ankarasti priorisoimalla olen suoriutunut välttämättömistä jutuista. Muista sitten heikommin, kuten päivitystahdista voi huomata...

Kysy Mitä Vain-karnevaalit jatkuvat siis aina vaan, ja tänään on taas parin uuden kysymyksen vuoro! Taas olisi vähän erilaisia kysymyksiä, tällä kertaa ~milkoushalta.

Miksi invavessoissa vessapaperi on sijoitettu niin kauaksi wc-istuimesta? 

Tähän saattaisi löytyä syvällisempikin vastaus jos jaksaisi kaivella ja kysellä enemmän. Minä kuitenkin jaksoin vain katsella mitä rakennusmääräyksissä ja -suosituksissa aiheesta lausutaan. 

Kaikissa ohjeissa ei lausuta wc-istuimen ympäristöstä juuri muuta kuin että wc-istuimen ympärillä tulee olla runsaasti tilaa esimerkiksi avustajan työskentelyä tai pyörätuolin käyttöä helpottamaan. 

Parista ohjeesta (Helsingiltä ja Espoolta) löysin maininnan siitä että wc-paperiin pitäisi ylettyä istuimelta helposti. Näinhän ei tunnetusti tosiaan läheskään aina ole, joten pikaisen selvityksen perusteella arvelisin etteivät riuskat ja kiireiset rakentajat välttämättä huomaa ajatella tätä yksityiskohtaa ellei siitä ole ohjeistuksissa mainittu, eikä kaikissa ohjeissa mainita. Silloin tulee ehkä sitten helposti kiinnitettyä huomiota ohjeessa mainittuihin asioihin kuten tilan tarpeeseen wc-istuimen ympärillä ja tämän "pienen" yksityiskohdan käytettävyyden varmistaminen pääsee vähän unohtumaan. 

Mielenkiintoista on, että käsisuihkuun ulottumisesta mainittiin niissäkin ohjeissa joissa wc-paperiteline oli unohdettu mainita. Ehkä oletus on, että ne jotka eivät ylety paperiin puhdistavat itsensä suihkuttelemalla. Sitä en tiedä, mihin heidän on tarkoitus itsensä kuivata.

Kuka keksi juustohöylän ja milloin?

Juustohöylä on norjalainen keksintö. Sen keksi keksijä ja liikemies Thor Bjørklund vuonna 1925.


Luin jokin aika kommentin, ettei naiskapellimestari voi johtaa orkesteria yhtä vahvalla otteella kuin mies. Miksi kukaan olisi tätä mieltä? Mitkä argumentit tukevat väitettä?

Olen tainnut lukea saman kommentin. Silkkaa sovinismiahan se. On mielenkiintoista, että sovinismi tuntuu kukoistavan monella taiteenalalla kuva- ja näyttämötaiteesta musiikkiin vaikka taide on olevinaan niin syvällistä, edistyksellistä, kulttuurikriittistä ja emansipatorista. Joopa joo...
Ainoat argumentit joilla tällaisia yleistyksiä voi puolustaa nykyaikana ovat virheargumentteja. Ehkäpä tällaisia luulevat (setä?)ihmiset ovat eläneet kiven alla eivätkä onnettomuudekseen tunne vahvoja naisia. Todisteet naisten pystyvyydestä myös kapellimestarin työhön näyttäisivät olevan onneksi lisääntymään päin, joten kohta voi koittaa se päivä jona tuollaiset väitteet ovat paitsi epätosia, myös entistä säälittävämpiä yrityksiä pitää ansiotta saavutetusta asemasta kiinni vaikka syrjimällä. Pätevien ihmisten syrjiminen sukupuolen tai muiden toisarvoisten ominaisuuksien perusteella taas on puhtaaksiviljeltyä typeryyttä. Typeryys ei kaunista ketään, mutta kaikkein hölmöimmältä näyttävät ne jotka laukovat typeryyksiä samalla kun yrittävät esiintyä sivistyksen edustajina.


Kysy mitä vain, vastaukset osa 5: Ihmiskunnan moraalisesta edistyksestä

Loistoluoto kysyi kysymyksen, joka mietitytti pidemmän tovin.

Miten ihmislaji on kehittynyt historian aikana eettisestä näkökulmasta katsoen? Olemmeko nyt "parempia" vai "huonompia" kuin ennen, vai kenties aina ihan samanlaisia? Miksi?


Historian aikana, joka yleensä lasketaan alkaneeksi nuolenpääkirjoituksen kehittäneistä sumerilaisista, ihminen on muuttunut aika vähän. Geneettisesti emme ole muuttuneet käytännöllisesti katsoen lainkaan- korkeintaan hampaisto on alkanut hiljakseen sopeutua maanviljelyskulttuurin ravintoon ja aikuisten laktoositoleranssi on vähäsen yleistynyt. Keskimääräinen älykkyys on ollut viime aikoina hienoisessa laskussa.

Teknologian kehitystä tarkastellessa muutos on tietysti huikea, mutta etiikkahan ei ole teknologiaa (mikä toki on rahoituksessa huomioitu...). Uudet keksinnöt ovat paitsi tehneet ainakin joidenkin ihmisten elämästä pidemmän, mukavamman ja turvallisemman, myös mahdollistaneet tuhoavien impulssien toteuttamisen uudella tavalla. Orjia on nykyään enemmän kuin milloinkaan, ja turvapaikanhakijoiden tilannetta seuratessa näyttää välillä siltä ettei ihmisarvon käsitekään ole kaikilta päättäjiltä hallussa tälläkään maailmankulmalla joka on edustavinaan sivistyneisyyden kärkipäätä koko planeetalla. Altruististen ihmisiä ja luontoa puolustavien sankarien vastapainoksi voidaan marssittaa laumoittaain Daeshin terroristeja ja kaikenkarvaisia pikkuhitlereitä. 

Jotain on kuitenkin todella muuttunut sitten herra Hammurabin. Sokrateen ajoista lähtien etiikkaa ei olla vain vastaanotettu jumalten tai tunkion päälle kapuamaan onnistuneiden johtaja-apinoiden sanelemana, vaan sitä on myös tutkittu järkiperäisesti, tieteellistä menetelmää soveltaen. Tutkijoita on yleensä ollut vain kourallinen tai pari, eivätkä he ole yleensä olleet kovin suosittuja tyyppejä, mutta silti 2400 vuodessa ihmiskunnan kollektiiviseen työkalupakkiin on kertynyt eettistä ymmärrystä sen verran, että joitakin löydöksiä voidaan jo pitää tietona. Tieteen kehitys muilla aloilla on paitsi luonut uusia eettisiä ongelmia, myös tarjonnut faktatietoa jonka avulla eettistä ymmärrystä on ollut mahdollista laajentaa entisestään. Ympäristöetiikka on paraatiesimerkki etiikan alasta johon empiiristen tieteiden tutkimustulokset vaikuttavat koko ajan. 
Koska etiikka on pohjimmiltaan oppia rationaalisimmasta mahdollisesta toiminnasta, jotkut oivallukset ovat jopa ujuttautuneet lakeihin, kansainväliseen yhteisöön, kulttuureihin. Sosiaalipolitiikka ja yhteiskuntahistoria taas tarjoavat todistusaineistoa siitä että henkiseen pahoinvointiin -jota ilmentää esimerkiksi rikollisuus ja piittaamattomuus yhteiskunnan moraalinormeista- liittyy niin usein konkreettinen elinolojen kurjuus että voidaan oikeastaan sanoa hyvinvointivaltion edistäneen kansalaisten sopuisuutta tehokkaammin kuin parhaidenkaan moraalisaarnojen. Pienenäkin pisarana rationaalisuus on mahtava voima. Mahdollisuus lajinmukaiseen eettiseen toimintaan on sitä myöten nykypäivän ihmisen ulottuvilla muutoinkin kuin onnenkantamoisilla (joilla esimerkiksi monet pyhät kirjoitukset ovat suosiota hankkineet). 

En sanoisi, että tämän mahdollisuuden olemassaolo tekee nykypäivän ihmisistä laadullisesti parempia kuin edeltäjistään. Tieto ei ole kaikkien ulottuvilla, ja monet niistäkin joiden ulottuvilla se on, torjuvat sen syystä tai toisesta.
Tieto kuitenkin antaa mahdollisuuden tavoitella hyvää yrityksen ja erehdyksen menetelmää tehokkaammalla tavalla. Samalla vääryys ja välinpitämättömyys muuttuvat entistä enemmän valinnoiksi joiden vaihtoehdot ovat entistä helpommin hahmotettavissa. Seuraava edistysaskel voisi olla vaikka se, että alkaisimme luottaa lujemmin siihen että hyvällä voi oikeasti pärjätä tiukoissakin paikoissa ja että houkuttelevakin vääryys on järjettömyyden muoto. Sitä odotellessa...

Vanhemmat tekstit

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments