Blogiarkiston aarteita: vuosi 2011

Aloitin vuoden 2011 todistelemalla, että oikeasti tietoteoria on inhimillistä eikä ollenkaan niin pelottavaa kuin nimestä tai alan lyhyestä kuvauksesta voisi päätellä. Käsittelin myös tiedollisen ylivoiman pimeää puolta, tietämättömyydellä alistamista.


Viisautta voi joskus löytää yllättävistäkin paikoista. Esimerkiksi yksinkertaiseen, ekologiseen elämään voi etsiä apuja myös mennoniitoilta tai muilta ihmisiltä joiden motivaatio elää yksinkertaisesti ei ole ekologinen herätys.


Vuonna 2011 blogiin saapuivat teemaviikot.Niistä ensimmäinen oli jäte-teemaviikko. Sillä pohdiskelin muun muassa sitä miksi jääkaappi on huono isäntä. Muutenkin olin kantaaottavalla päällä. Selvittelin, miksei matala ja tiivis kaupunkirakentaminen ole mielestäni ekologista. Tartuin myös urheasti vähän kuohuttavampaan aiheeseen, lastenhankintaan ympäristökysymyksenä. Myöhemmin kirjoitin myös ehkäisystä ympäristöeettisenä kysymyksenä. Myös suomalaisen puutarhakulttuurin uusin tuonti-innovaatio sai maistaa verbaalista keppiäni tässä suosituksi tulleessa (ja toivottavasti myyntilukuihin vaikuttaneessa) kannanotossa.


Talvi oli kovin luminen. Ajatuksissani mennyt lämmin kesä, lumituisku ja katastrofielokuva yhdistyivät tunnelmalliseksi postaukseksi jossa käväisemme katsomaan, miltä puutarhani näytti reilut 10 000 vuotta sitten. Satumaisissa tunnelmissa olin myös loppuvuodesta, jolloin kirjoitin parikin satua. Onni on yksi niistä.


Yleensä tässä blogissa ollaan syvällisiä, mutta ihan koko aikaa ei jaksa. Viime vuoden kevään suuressa muotinumerossa esittelin arkiasustustani, joka on hiukan valtavirtatyylistä poikkeava. Jos uudemmat lukijat ovat kiinnostuneita tyylivalintani taustoista, sanahaulla löytyy useampikin maalaismekkoja sivuava postaus. Erityisen onnistuneeksi bloggaajaksi koen itseni silloin kun onnistun pohtimaan vakavaa asiaa viihdyttävään sävyyn, niin kuin tässä postauksessani ekosäädyistä taisi käydä. Hieman vakavampaan sävyyn, pohdiskelin millaisia haasteita yksinkertaisen elämäntavan eetos elämän varrella kohtaa. Kummalliseksi touhu alkoi mennä siinä vaiheessa, kun löysin itseni argumentoimasta erästä eläinsuojelua edistämään tarkoitettua lakia vastaan.


Ympäristöeetikko kun olen, suhtaudun lähtökohtaisen nuivasti matkusteluun. Viime vuonna opin, että ehkä asenteessani olisi pikkuisen lieventämisen varaa. Kesäkuussa vietin viikon Espanjassa. Matka oli oikein elämyksellinen, ja vain vähän myöhemmin huomasin tuliaispussiini hypänneen varsin arvokkaan oivalluksen kauneuden ja ihmisyyden suhteesta. Niin, ettei lomamatkankaan aina tarvitse merkitä kerskakulutusta.
Elokuussa matkailin työn merkeissä ja saavutin yhden tärkeistä ammatillisista tavoitteistani, eli sain hyppysiini palasia Allan Hillsin meteoriitista. Opin myös, että haasteista huolimatta pienviljely puutarhassani on sittenkin helppoa verrattuna esimerkiksi Marsin olosuhteisiin.


Elitismi on ympäristöetiikan maanvaiva, jonka kitkemisyrityksissä en vaivojani säästele. Vain askelen päässä elitismistä on naurettavuuksiin asti menevä kilpailuhenki ja asketismi, jolle naureskelinkin tässä postauksessa.




Viime vuonna suomenusko kiinnosti mediaa. Siitä kirjoitetut uutiset olivat usein hyväntahtoisia, mutta jotenkin kömpelöitä. Se ei haittaa mitään, etenkään kun yksi kirjoitus inspiroi minua jatkamaan pohdintojani hartauden hyveestä. Myöhään syksyllä pohdin myös pyhän ja profaanin jännitettä.


Niin pienen mittakaavan pulmia ei elämässä olekaan, etteikö analyyttisesta filosofiasta olisi iloa. Tässä postauksessa käsittelin itsetuntoa ja sitä mihin sen pitäisi käsittääkseni perustua. Myös avaruusfilosofiasta voi olla hyötyä yllättävissä paikoissa. Sen huomasin postattuani tämän kirjoituksen naisten ja avaruusolioiden lähestymiseen sopivista periaatteista. Google pitää huolen kirjoituksen kestosuosiosta. Syksyllä pidin erottuvan yksinkertaisen pukeutumisen kunniaksi kokonaisen teemaviikon. Sen aikana pohdiskelin muun muassa sitä, miten eettiseksi kiitettävä toimintakin tapaa pidemmän päälle muuttua arkiseksi ja jopa kokea evoluutiota- ja miten se on ihan tervettä ja normaalia.


Käytännönläheisten (ja ehkä juuri siksi) suosittujen postausten sarjasta esiinnostamisen ansaitsevat jouluinen Lahjoja niille joilla on jo kaikkea sekä Kampauksia ilman kemikaaleja. Syksyllä kausiruoka-ajattelu sai mediahuomiota, mutta miten käy kun syksyn satoviikot vaihtuvat talviaikaan? Siitä kerroin postauksessa Kausiruokaa marraskuisessa keittiössä.


Yhteiskunnalliset tapahtumat värittivät blogia myös viime vuonna. Esimerkiksi heinäkuussa ajankohtaisena ilmiönä oli valitettavasti taas pahan etäännyttäminen.Vähän myöhemmin, piti kirjoittaa tämä suosituksi tullut teksti yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta. Vastustin myös syrjintää  ja yritin muistuttaa Teitä siitä,  ettei rasismi suinkaan ole vain karvalakkikansan asenneongelma vaan vahvimmillaan ja tuhoisimmillaan silloin kun se pääsee parempiin piireihin.Politiikan lisäksi myös kuluttamisella on yhteiskunnallinen ulottuvuutensa. Tässä postauksessa pohdin sitä, miten olemme tottuneet halpaan tavaraan ja mikä olisi oikeudenmukainen, eettisesti kestävä hintataso. Usein kuluttajia kehotetaan vaikuttamaan antamalla palautetta. Ja usein siitä saa palkaksi vain loputtomasti selittelyä. Suivaannuttuani tähän ilmiöön, kirjoitin avoimen kirjeen kaikille voimattomille kapitalisteille. Toisaalta, kapitalismi innostaa vielä kansan syviä rivejä kovastikin- ja se sai minut vaipumaan kiukkuepätoivoon tässä postauksessa. Hiukan teoreettisemmalla tasolla pohdin onnea ja menestystä. Yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttui myös suosittu kirjoitus Työstä ja lorvailusta jossa pohdin koventunutta työelämää. Ja heti seuraavassa postauksessa annoin kylmää kyytiä länsimaiselle naiskuvalle joka on karannut niin kauas realistisesta että se vaarantaa sekä fyysisen että psyykkisen terveyden.




Syksyn tullen pohdiskelin jälleen perhe-elämää. Rauha alkaa kotoa 1 ja ja sen jatko-osa tiivistävät melkein kaiken, mitä siitä aiheesta tiedän. Tämä suosittu postaus puolestaan kertoo jotakin sellaisen perheonnen olemuksesta joka tuntuu usein olevan hukassa tässä parisuhdesopimusten luvatussa maassa.
Pohdin myös uskontojen sotia parisuhteissa. Kärsimyksestä elämän ääripäissä taas on postaus jossa pohdin lasten ja vanhusten kärsimystä. Loppusyksystä havaitsin, että yksityisen ja poliittisen raja on joka tapauksessa epämääräinen päädyttyäni ottamaan kantaa kotikeskeisen elämän puolesta tässä postauksessa.


Vuonna 2011 rauha ja pasifismi nousivat blogin tärkeiden teemojen joukkoon. Pasifismia ja sen yllättävää kestävyyttä käsittelee tämä postaus. Yritin perustella pasifismin järkevyyttä ja realistisuutta tässä postauksessa, joka myös aloitti monikulttuurisuus-teemaviikon. Siihen teemaviikkoon kuului tämäkin postaus, jossa yritin rohkaista kaikkia olemaan rohkeasti oma itsensä ja siltä osin nakertamaan sosiaalisia paineita.


Filosofian Puutarha on huonosti verkostoitunut blogi. En ylläpidä twitter-tiliä, eikä blogilla ole omaa facebook-sivua. Syy on se että näiden kaikkien ylläpitäminen vie aikaa ja energiaa, ja nettiaikani on rajallista. Parempi, että Te, Rakkaat Lukijani, levitätte kirjoituksiani sosiaalisessa mediassa silloin kun niistä pidätte. Viime syksynä päädyin yksinkertaistamaan itsenikin Facebookista ja suljin henkilökohtaisen tilini. Kirjoitin aiheesta myös jatkopostauksen. Molemmat päätyivät- kuinkas muutenkaan- kiertämään ahkerasti Facebookia.


Ja niin on blogiarkistot käyty läpi. Kuten sanottua, kun postauksia on kertynyt melkein 700, niin paljon jäi myös kierrättämättä. Retki blogiarkistoihin antoi puuhaa monelle sairaspäivälle. Nyt pääsen jo hiukan liikuskelemaan. Toipilasviikot jatkuvat vielä tovin, mutta nyt on hyvä hetki palata taas vähemmän aikaa vieviin peruspostauksiin. Siitä puheen ollen, teillä Lukijoilla on bloggaamiseeni liittyen usein kaksi vakiokysymystä, joihin vastaamiseen on nyt hyvä tilaisuus.


1) Miten ehdit suoltaa tuon kaiken tekstin?
Vastaus: Ei ole edes vaikeaa. Olen nopea kirjoittaja, ja ajattelupuoli hoituu muiden puuhien ohessa. Tänne päätyvät ajatukset ovat edelleen ylijäämäajatuksia, varsin suoraviivaista tajunnanvirtaa joka ei kelpaisi esimerkiksi tieteellisiin artikkeleihin. Blogin ylläpitoon minulta menee päivässä max. puolisen tuntia. Kirjoitan paljon tekstinpätkiä muistiin kun aikaa on, ja julkaisen usein tästä arkistosta vain pienen viimeistelyn jälkeen.
2) Miksi blogiasi kommentoidaan niin vähän?
Ei aavistustakaan, ihmettelen sitä joskus itsekin. Mitäpä muuta blogisti voi tehdä kuin yrittää näyttää ystävälliseltä, myös kriittisten (asiallisuuden rajoissa) pysyttelevien kommenttien suhteen?

posted under |

2 kommenttia:

Inana kirjoitti...

Ehkä kommentteja on vähän, koska luettavaa on paljon! Minä yritän käyttää tekstin ahmimiseen jokaisen mahdollisen hetken, jonka voin blogissasi viettää. Kohta lapsi herää...! :)

Saara kirjoitti...

Tuo on kyllä mukava selitys! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments