Sitten taas jotain ihan muuta

Upsista. Edelliset postaukset eivät ehkä ole olleet ihan niin kevyitä kuin minulle olisi terveellistä.Toisaalta elämän rankkuuteenkin voi suhtautua monella tavalla. Jopa elämän rankkuuteen Westerosissa...
Katsokaa vaikka! 

posted under | 0 Comments

Jos ihminen olisikin vain eläin

"Se nyt vaan on niin että ihmiset eivät ole eläimiä", lausui Perussuomalaisten presidenttiehdokas, kansanedustaja Laura Huhtasaari, ja tiivisti mestarillisesti muutamaan sanaan paljon siitä mikä tämän sivilisaation ympäristösuhteessa on pielessä ja mikä järjettömyyden muoto meitä ajaa kohti kuilun reunaa.

Ensinnäkin, lause viittaa sitkeään mutta täysin järjenvastaiseen länsimaisen ihmisen luuloon siitä että ihminen on jonkin metafyysisen onnenpotkun ansiosta pohjimmiltaan ympäristöstään erillinen olio. Siksi olemme vapaita ajattelemaan vain talouskasvua: jos ympäristöä sattuisikiin vähän tuhoutumaan sivussa, seuraukset eivät kosketa meitä eivätkä ainakaan pilaa omia elinmahdollisuuksiamme. Siksi niitä ei tarvitse miettiä eikä niistä välittää. Olemmehan pohjimmiltaan ihan eri porukkaa kuin kaikki muut planeetan elämänmuodot. Olemme jonkinlaisia vierailevia tähtiä jotka eivät jaa alkuasukkaiden kohtaloa. Mitä planeetalle tapahtuu, ei mitenkään voi tapahtua meille. Eihän tässä mitään eläimiä olla.

Toiseksi lause muistuttaa puupäisestä ylemmyydentunnosta joka on vain lyhyen askeleen päässä eläinvihasta (ja sitä myöten toki yleisemmästä vihasta kaikkea elollista kohtaan, sillä muu luonto on tässä maailmankuvassa eläimiäkin arvottomampaa). Sellaiset tokaisut kuin "sehän on vaan eläin", "eihän sitä nyt sentään pidä kuin ihmistä kohdella" oikeuttamassa ja jopa kehottamassa eläinten huonoon kohteluun ovat yhä arkipäiväistä kuultavaa. Eläimet ovat tyhmempiä kuin ihminen, joten niihin tulee suhtautua joko pelolla (jos ne ovat suurpetoja), vihalla tai hyväksikäyttömentaliteetilla. Eläinten tyhmyyttä mietittäessä on olennaista laskea yhtäläisyyksiä ja eroja kaiken mitan eli ihmisen ja muiden välillä, ei suinkaan katsoa, kenen kyvyt ovat parhaiten sopeutuneet täyttämään lajin ekologisen lokeron asettamat vaatimukset. Sillä listalla pärjäisivät erinomaisesti muun muassa hait, varsieväkalat, sorsat ja torakat jotka ovat selviytyneet miljoonien vuosien evoluutiopaineista lähes muuttumattomina. Niitä ei kuitenkaan lasketa, sillä yksikään näistä lajeista ei ole eläinkunnan Einsteinin maineessa. Lemmikin poismenon sureminen tai pahoinvointi julmuuksista eläimiä kohtaan on hävettävää hellämielisyyttä, ei suinkaan merkki mistään hyveistä. Koska eläimet ovat ihan eri asia kuin ihmiset ja meidän on ylläpidettävä tätä järjestystä parhaamme mukaan. Tunteettomuus joka ihmisten välisissä suhteissa lähentelisi psykopatiaa, on ihanne jos kyseessä on eläin.

Tässä ajattelutavassa voima tekee oikeuden vaan ei velvollisuuksia jotka ihmisten välisessä etiikassa roikkuvat sitkeästi jokaisen oikeuden kääntöpuolena. Ihmisen ei tarvitse suojella heikompiaan jos puheena olevat heikot eivät ole ihmisiä. Päinvastoin on perusteltua riistää eläimiä mahdollisimman tehokkaasti. Näin saadaan sekä maksimaalinen taloudellinen hyöty lyhyellä tähtäimellä (pitkää tähtäintä ei tarvitse ajatella sillä se on ihmisaivoillekin kovin vaikeaa ja rasittavaa) että uusinnetaan tuota metafyysistä eroa jota tieteellinen tutkimus on kiihtyvällä tahdilla häivyttänyt. 

Tiedämme, että suurimmat ja poimuisimmat Maapallolta löytyvät aivot eivät kuulu ihmiselle. Samoin klassiset ehdokkaat niistä ominaisuuksiksi joihin ihmisen ylivertaisuus perustuu ovat osoittautuneet ominaisuuksiksi jotka jaamme muiden lajien kanssa. Emme suinkaan ole ainoa laji jonka edustajat käyttävät työkaluja, ovat tietoisia itsestään, suunnittelevat tulevaisuutta, siirtävät kokemuksiaan ja tietojaan seuraaville sukupolville niin että voidaan puhua kulttuureista, ja antavat jälkeläisilleen nimiä. Emmekä edes jaa erinomaisuuksiamme pelkästään suurten apinoiden kanssa vaan jaolla ovat myös linnut, kalat, monenmoiset mönkijät. Emme ehkä ole menestyneet evoluutiossa muita ihmislajeja paremmin ylivertaisen älymme ja voimiemme ansiosta. Neandertalinihmiset olivat nykyihmisiä voimakkaampia ja heillä oli isommat, joskin hieman erilaiset, aivot. 2000-luvun alussa vanhakantaista kuvaa örisevistä, nuijaa heiluttavista idiooteista on täytynyt hieman päivittää. Saattoi olla että heidät nujersivat nykyihmisen Afrikasta mukanaan tuomat taudit samaan tapaan kuin eurooppalaisten tuomat taudit niittivät Amerikan alkuperäiskansoja. Saattoi olla että nykyihmisen sosiaalisuus ja suuremmat populaatiokoot antoi ratkaisevan edun. Nämä eivät kuitenkaan ole erityisen harvinaisena tai ihmeellisinä pidettyjä ominaisuuksia vaan korkeintaan ominaisuuksia jotka meidän lajillamme onnekkaasti oli kun taas Homo erectuksen toisilla jälkeläisille ei ollut.

Viimeisetkin ainutlaatuiset erinomaisuutemme voisivat ehkä -jos oikein inho-oikeudenmukaisia ollaan- kuittautua niillä hämmästyttävillä eläinkunnasta löytyvillä kyvyillä jotka ihmiseltä puuttuvat. Me emme näe ultravioletin loistavia sävyjä, aisti Maan magneettikentän vaihteluita eikä kyljistä löydy kätevää kylkiviivaa jonka avulla väentungoksessa pujotteleminen olisi helpompaa. Kuun pinnalla kulkiessamme tarvitsemme avaruuspukuja selvitäksemme elossa viisi minuuttia, karhukaiset eivät. Miksi nämä ominaisuudet ovat yhdentekeviä ja merkitystä on vain eläinten niillä ominaisuuksilla jotka muistuttavat ihmisten ominaisuuksia? Eikö niin ajatteleminen ole jotenkin älyllisesti epärehellistä? Emmekö ole vähän jäävejä julistamaan itseämme evoluution huipuksi josta kaikki muut poikkeavat vain vahingokseen tai tavoilla jotka eivät ole noteeraamisen arvoisia (silloin kun kyse on hienoista ominaisuuksista jotka ihmiseltä puuttuvat)? Ympäristön tilan kurjistuessa kiihtyvää vauhtia myös ihmisen omakehu viisaudesta -ominaisuudesta joka on onnekkaasti sen verran epämääräinen että voisimme julistaa sen ikiomaksi- näyttää kovin kyseenalaiselta. Kuinka viisasta on ollut kehittää joukkotuhoaseita, freoneita tai kulutushysterian kulttuuria- ja nähdä tiede ensisijaisesti näiden "innovaatioiden" palvelijana eikä menetelmänä kerätä vähän järkeä päihin joista sitä selvästi puuttuu?

Mitä jos kokeilisimme, ihan sen vuoksi että planeetan tilasta päätellen vanha ajattelumalli ei oikein toimi eikä auta meitä toimimaan todellisuudessa järkevästi, ajatella että ihminen on vaan eläin. Jos näin olisi, ympäristöongelmat olisivat henkilökohtaisia ongelmiamme koska ymmärtäisimme että hienoista aivoista huolimatta hengitämme yhä mielellämme puhdasta ilmaa, syömme myrkytöntä ruokaa ja juomme puhdasta makeaa vettä. Jos olisimme vaan eläimiä, lähempänä toisia lajeja, voisi maailmassa olla lisää lempeyttä ja inhimillisyyttä ja paljon vähemmän kärsimystä. Ehkä näkisimme ympärillämme enemmän kauneutta ja ihmeitä ja vähemmän tuhottavaa tai yhdentekevää. Eksistentiaalinen yksinäisyyskin saattaisi siinä sivussa hiukan helpottua.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments